Jaa artikkeli
[shared_counts]Tampereen kick-off 1.9.2017
Tulevaisuuden kiertotalouskeskukset – hankkeen kick-off tilaisuus järjestettiin Tampere-talossa 1.9.2017. Paikalle oli kokoontunut lähes 150 hengen joukko yritysten, tutkimuslaitosten, kuntien ja tukiorganisaatioiden edustajia käynnistämään yhdessä hanketta, joka on osa Suomen kuuden suurimman kaupungin yhteistä 6Aika-strategiaa.
Tampereella kehityskohteina ovat suunnitteluperiaatteiltaan älykkääseen ja kestävään kaupunkikehitykseen keskittyvä Hiedanrannan alue sekä Kolmenkulman ja Tarastenjärven yritysalueet. Pääkaupunkiseudulla kehityskohteena on Ekomo, Turussa Topinpuisto ja Oulussa Ruskonniitty. Nämä kiertotalouskeskukset toimivat yrityksille alustoina kiertotalouteen liittyvän bisneksen kehittämisessä ja uusien kokeiluiden ja pilottien toteuttamisessa.
Hankkeessa rakennetaan kiertotalouskeskusverkostoa, jossa tiedonkulku on tehokasta ja avointa. Samalla tuetaan eri alueiden vahvuuksia sekä syvennetään kiertotalousyhteistyötä kaupunkien välillä. Yhteistyön ja avoimuuden keinoin vältytään päällekkäisiltä projekteilta ja kehitystyöltä ja pystytään parhaiten hyödyntämään eri alueiden väliset synergiat.
”Teemme esimerkiksi nopeita yhteiskehittämiskokeiluja, joissa innovoidaan konkreettisia ratkaisuja kiertotalouden alalta valittuihin case-haasteisiin”, hankkeen vetäjä Pirkko Eteläaho Business Tampereesta kertoo. ”Hankkeen aikana keräämme myös tietoa erilaisista materiaalivirroista ja tutkimme missä vielä piilee hyödyntämätöntä potentiaalia. Kutsumme toimijoita jatkojalostamaan ideoita bisnekseksi. Menestystarinoita tulee varmasti.”, kiteyttää Pirkko Eteläaho.
Tilaisuuden esitykset löydät täältä.