Oulu

Tulevaisuuden kiertotalouskeskukset – hankkeen kick-off tilaisuus järjestettiin Tampere-talossa 1.9.2017. Paikalle oli kokoontunut lähes 150 hengen joukko yritysten, tutkimuslaitosten, kuntien ja tukiorganisaatioiden edustajia käynnistämään yhdessä hanketta, joka on osa Suomen kuuden suurimman kaupungin yhteistä 6Aika-strategiaa.

Tampereella kehityskohteina ovat suunnitteluperiaatteiltaan älykkääseen ja kestävään kaupunkikehitykseen keskittyvä Hiedanrannan alue sekä Kolmenkulman ja Tarastenjärven yritysalueet. Pääkaupunkiseudulla kehityskohteena on Ekomo, Turussa Topinpuisto ja Oulussa Ruskonniitty. Nämä kiertotalouskeskukset toimivat yrityksille alustoina kiertotalouteen liittyvän bisneksen kehittämisessä ja uusien kokeiluiden ja pilottien toteuttamisessa.

Hankkeessa rakennetaan kiertotalouskeskusverkostoa, jossa tiedonkulku on tehokasta ja avointa. Samalla tuetaan eri alueiden vahvuuksia sekä syvennetään kiertotalousyhteistyötä kaupunkien välillä. Yhteistyön ja avoimuuden keinoin vältytään päällekkäisiltä projekteilta ja kehitystyöltä ja pystytään parhaiten hyödyntämään eri alueiden väliset synergiat.

”Teemme esimerkiksi nopeita yhteiskehittämiskokeiluja, joissa innovoidaan konkreettisia ratkaisuja kiertotalouden alalta valittuihin case-haasteisiin”, hankkeen vetäjä Pirkko Eteläaho Business Tampereesta kertoo. “Hankkeen aikana keräämme myös tietoa erilaisista materiaalivirroista ja tutkimme missä vielä piilee hyödyntämätöntä potentiaalia. Kutsumme toimijoita jatkojalostamaan ideoita bisnekseksi. Menestystarinoita tulee varmasti.”, kiteyttää Pirkko Eteläaho.

Tilaisuuden esitykset löydät täältä.

Tekstiilijäte muovautuu kestäviksi kalusteiksi

Perheyritys etsi ulospääsyä koronakriisistä ja alkoi kehittää kierrätysmateriaaleista valmistettuja sisustustuotteita. Uuden polun löytämisessä auttavat avoin…

Turussa ja Oulussa kehitetään kiertotalouden tuotteille ja palveluille uudenlaista kauppapaikkaa

Kuntien jätelaitokset Lounais-Suomen Jätehuolto Oy (LSJH) ja Kiertokaari Oy kehittävät kiertotalousmyymäläkonseptia juuri käynnistyneessä hankkeessa. Uudenlaista…

Hiilinielujen myynnistä vauhtia kiertotalouteen

Soilfood kehitti mallin, joka kannustaa niin teollisuutta kuin maanviljelijöitäkin kestäviin valintoihin. Teollisuuden sivuvirroista jalostetut maanparannuskuidut…

Kestävän kasvun ja ilmastopositiivisten yritysalueiden rakentamisessa tärkeintä on yhteistyö

ILPO-hankkeen toimesta järjestetty verkkoseminaari toi yhteen lähes 70 eri tahojen toimijaa keskustelemaan ja pohtimaan keinoja,…

Ilmastohanke etenee korona-aikana luontevasti etänä

Aloitin 6Aika: ILPO-hankkeen projektipäällikkönä vähän yli vuosi sitten. Jos joku olisi hanketta suunnitellessa maininnut, että…

KESTÄVÄÄ KASVUA ILMASTOPOSITIIVISISTA YRITYSALUEISTA -verkkoseminaari 8.6.2021

Millainen on tulevaisuuden ilmastopositiivinen yritysalue? Mitä kannattaa huomioida, kun aloittaa hiilijalanjäljen laskennan? Entä minkälaisia vähähiilisiä…