Jaa artikkeli

[shared_counts]

Ohituskaistalla uudelleenkäyttöön kokeiltiin uusia materiaalien arvoketjuja

13.12.2024 | CircHubs

Ohituskaista uudelleenkäyttöön -hankkeessa on vuoden 2023 kesästä alkaen pilotoitu tavaroiden uudelleenkäyttöä helpottavia palveluita, joissa kotitalousasiakas voi jättää sekä jätteet että käyttökelpoiset tavarat samaan osoitteeseen.

Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) ja Kestävän Kehityksen Yhdistys ry:n hallinnoiman kierrätyskeskus Turun Ekotorin yhteistyön tavoitteena on pidentää materiaalien ja tavaroiden elinkaarta ja vähentää jätteen syntyä. Ensisijaisesti käyttökelpoiset tavarat kannattaa myydä, antaa tai lahjoittaa ennen niiden luovuttamista jätteeksi, mutta Ohituskaistan vastaanottopilottien tavoitteena on tarjota mahdollisuus ehjien tavaroiden pelastamiseen ja ohjaamiseen uusiin koteihin ennen jätteenkäsittelyä.

Vastaanoton pilotointia jatketaan keväällä Topinojan lajitteluasemalla ja maaliskuu huipentuu hankkeen päätöstilaisuuteen. Kevään aikana kuullaan tarkemmin yritysten kanssa tehtyjen kokeilujen tuloksista ja kokemuksista sekä saadaan tietoa uudelleenkäyttöön ohjatuilla tavaroilla ja materiaaleilla säästetyistä luonnonvaroista ja vältetyistä päästöistä.

Ohituskaista uudelleenkäyttöön -hanke valittiin myös kuukauden hankkeeksi EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelmien verkkopalvelun sivuille! Koko jutun pääset lukemaan Rakennerahastot.fi-sivustolta osoitteesta https://rakennerahastot.fi/etela-suomi/toimintaa-ja-tuloksia/ohituskaista-uudelleenkayttoon.

Ohituskaista uudelleenkäyttöön -hanke jatkuu 31.3.2025 asti ja sen tuloksista tullaan kertomaan kevään aikana circhubs.fi-sivustolla ja LinkedInissä @circhubs.

Hieno höyläpenkki uudelleenkäytetystä puutavarasta! Tuote on myynnissä, ole yhteydessä Myllymäen Sahaan: juhoreunamo@gmail.com

Lue seuraavaksi

Uutinen Liiketoimintaa kiertotaloudesta

Ohituskaista uudelleenkäyttöön -hanke on päättynyt ja tulokset julkaistu

Ohituskaista uudelleenkäyttöön -hanke päättyi maaliskuussa ja sen tulokset on nyt julkaistu. Ne löytyvät sivuston Tietopankista…
Uutinen Liiketoimintaa kiertotaloudesta

Uudelleenkäytöllä säästettiin kiinteitä luonnonvaroja yli 294 000 kiloa

Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) ja Turun Ekotorin Ohituskaista uudelleenkäyttöön -hankkeessa pilotoitiin käyttökelpoisen tavaran vastaanottoa jätehuoltopalvelujen yhteydessä.…
Uutinen Liiketoimintaa kiertotaloudesta

448 ikkunaa: perinnerakennusosien vastaanottokokeilu onnistui yli odotusten 

Viime kesänä Turunmaan korjausrakentamisyhdistys Curatiolle kerättiin erilaisia perinnerakennusosia Ohituskaista uudelleenkäyttöön -vastaanottopisteellä. Keräyskokeilu oli onnistunut ja…
Uutinen Liiketoimintaa kiertotaloudesta

Puujätteestä puusepän aarteeksi: Myllymäen Saha 

Ohituskaista uudelleenkäyttöön -hankkeessa kuulutettiin viime keväänä yrityksiltä uusia tuote- ja palveluideoita, joissa voisi hyödyntää jätehuollossa…
Uutinen Liiketoimintaa kiertotaloudesta

Miten Ohituskaista uudelleenkäyttöön -vastaanottopilotit järjestettiin?

Maaliskuussa päättyneen Ohituskaista uudelleenkäyttöön -hankkeen tavoitteena oli kehittää jätehuoltopalvelujen yhteydessä asukkailta vastaanotettavien, yhä käyttökelpoisten materiaalien…
Uutinen Liiketoimintaa kiertotaloudesta

Ohituskaistan kokeiluissa edistettiin poistotekstiilien kaupallista hyötykäyttöä

Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) etsi viime keväänä yrityksiä toteuttamaan kokeiluja, joilla edistetään suomalaisilta kotitalouksilta kerätyn poistotekstiilin…
Uutinen Liiketoimintaa kiertotaloudesta

Poistotekstiilistä huippumuodiksi: VAIN Fashion Group

VAIN Fashion Group pilotoi tuotantonsa skaalaamista ja testasi Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) poistotekstiilien upcycling-palvelua Ohituskaista uudelleenkäyttöön…
Uutinen Liiketoimintaa kiertotaloudesta

Tyyki Design x LSJH: Kaupallisia vaatemalleja kuluttajien poistotekstiilifarkusta 

Vaatetusteknikko ja pukuompelija Miia Aaltonen loi kuluttajien poistotekstiilifarkusta uutta muotia yhteistyössä Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) kanssa.…
Uutinen Liiketoimintaa kiertotaloudesta

Uudelleenkäytöstä voi kehittää menestyvää liiketoimintaa  

Teksti: Matti Välimäki Kuvat: Ilari Välimäki   Lounais-Suomen Jätehuolto, Turun Ekotori ja Business Turku järjestivät työpajan, jossa…
Tapahtuma Liiketoimintaa kiertotaloudesta

Ohituskaista uudelleenkäyttöön ja yritystyöpaja

Tervetuloa uudelleenkäytön liiketoiminnan mahdollisuuksiin keskittyvään yritystyöpajaan torstaina 13.3.2025! Lounais-Suomen Jätehuolto ja Turun Ekotori järjestävät yhteistyössä…