Jaa artikkeli
[shared_counts]Puujätteestä puusepän aarteeksi: Myllymäen Saha
Ohituskaista uudelleenkäyttöön -hankkeessa kuulutettiin viime keväänä yrityksiltä uusia tuote- ja palveluideoita, joissa voisi hyödyntää jätehuollossa asukkailta vastaanotettavaa, vielä käyttökelpoista materiaalia uudella tavalla. Toteutettavaksi valittiin Myllymäen Sahan Juho Reunamon idea puutavaran hyödyntämisestä uusissa tuotteissa. Reunamon taitavissa käsissä puutavarassa syntyi höyläpenkki, jossa lähes kaikki materiaali on uudelleenkäytettyä.
Keväällä 2024 Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) järjestämään ideahakuun saatiin hyviä tuote- ja palveluideoita seudun yrityksiltä. Myllymäen Sahan yrittäjän Juho Reunamon ideassa innosti erityisesti mahdollisuus kokeilla uusiksi tuotteiksi jalostettavan puutavaran ohjausta uudelleenkäyttöön. Kodintavaran uudelleenkäyttöön on olemassa monia kanavia, mutta rakennusmateriaaleille tarvittaisiin lisää hyödyntäjiä.

Asukkailta vastaanotetaan jätehuoltopalvelujen yhteydessä myös monia edelleen käyttökelpoisia materiaaleja. Moni näistä löytää tiensä mekaanisen tai kemiallisen kierrätyksen kautta uudeksi tuotteeksi, mutta materiaaleja uudelleenkäyttämällä voidaan säästää luonnonvaroja ja välttää uusien tuotteiden valmistuksesta syntyviä päästöjä.
Yritysten kanssa tehtävissä kokeiluissa testattiin, miten materiaalien ohjauksen uudelleenkäyttöön saisi toimimaan parhaiten. Kokeiluista saatiin yrittäjiltä aitoja kokemuksia toimintamallien kehittämiseksi. Vuoden 2024 aikana toteutettiin Myllymäen Sahan suunnitelma valmistaa käytetystä puutavarasta höyläpenkkejä ammattilaisille ja harrastajille.
Käytetyn puutavaran matka uudeksi tuotteeksi
Turun Ekotorin vastaanottohenkilökunta sai Reunamolta listan vastaanotettavista materiaaleista. Materiaalien valintaa asiakkaiden kuormista helpotti erityisesti se, että vastaanotossa työskentelevä henkilö oli itse tehnyt puusepän töitä aiemmin ja tunsi puutavaran erinomaisesti. Reunamo oli materiaalin laatuun tyytyväinen ja olisi voinut vastaanottaa sitä enemmänkin. Yhtenä kokeilun tuloksena oli ymmärrys siitä, että vastaanoton kannattaa sijaita samassa paikassa, missä jätteitä otetaan vastaan, jotta asukkaat löytävät vastaanoton.

Yhteistyön tuloksena Myllymäen Sahan Juho Reunamon taitavissa käsissä puujätteestä syntyi höyläpenkki, jossa lähes kaikki materiaali on uudelleenkäytettyä. Tukeva ja viimeistelty höyläpenkki soveltuu perinteiseen puuntyöstöön niin harrastajalle kuin ammattilaisellekin. Se on valmistettu lähes kokonaan Turun Topinojan asukkailta vastaanotetusta, edelleen käyttökelpoisesta puutavarasta ja valmistettu käsityönä Laitilassa Reunamon verstaalla.
– Olen hyvin tyytyväinen lopputulokseen. En ole aikaisemmin juurikaan käyttänyt kierrätyspuutavaraa töissäni, mutta suhtautuminen siihen on muuttunut. Voisin käyttää sitä tulevaisuudessa uudelleenkin, kertoo Reunamo.

Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen toteuttaman kiertotalouslaskennan mukaan tässä kokeilussa säästettiin kiinteitä luonnonvaroja noin 2400 kiloa ja vältettiin hiilidioksidipäästöjä noin 70 kg CO2ekv (hiilidioksidiekvivalenttia), mikä vastaa noin 500 km autoilua. Laskenta perustuu siihen, että tuotteita uudelleenkäyttämällä vältetään uusien tuotteiden valmistus.
Tutustu Myllymäen Sahan kokeilun raportointiin!
Myllymäen Sahaan voit tutustua Instagramissa tilillä @juhoreunamo.
