Jaa artikkeli

[shared_counts]

Tarpaper Recycling Finland Oy – Kattohuopajätteestä asfalttiteollisuuden raaka-aine

01.08.2018 | CircHubs

Tarpaperin uusiomateriaalilla voidaan korvata asfaltin valmistuksen kallein raaka-aine bitumi. Käytetystä bitumikattohuovasta valmistettu sideaine vähentää asfaltinvalmistuksen hiilidioksidipäästöjä perinteisellä menetelmällä valmistettuun materiaaliin verrattuna. -Asfaltinvalmistajat saavat ympäristöhyödyn lisäksi myös rahallisen hyödyn, koska Tarpaperin materiaali on perinteistä edullisempaa, Kati Tuominen Tarpaper Recycling Finland Oy:n osakkeenomistaja tiivistää.

Tarpaperin konsepti ja teknologia ovat implementoitu Suomeen tanskalaiselta Tarpaper Recycling ApS emoyhtiöltä. Suomen tytäryhtiön tuotantolaitos sijaitsee Lahdessa, mutta raaka-aineen vastaanottopaikka on sijoitettu Ekomon kiertotalouskeskukseen asiakkaiden toiveesta. Tarpaper käyttää Ekomon vaakapalveluita ja urakointipalveluita esimerkiksi saapuvan materiaalin laaduntarkkailun ja raportoinnin osalta. –Yhteistyö Ekomon kanssa toimii käytännön tasolla hyvin ja kommunikointi sujuu, Peetu Hirvonen Tarpaperin talouspäällikkö kertoo. Ekomossa etsitään erilaisille jätepohjaisille materiaaleille jatkuvasti uusia hyötykäyttötapoja ja –kanavia. Ekomon kautta yritys onkin päässyt mukaan projekteihin, joiden avulla yrityksen tuotteelle ollaan voitu kehittää uusia hyötykäyttökanavia.

        

Tarpaper toteuttaa kiertotaloutta, sillä yrityksen liiketoimintana on luoda tuotteelle pidempi elinkaari. Kattohuopatehtailta saadaan kattohuopaa joko suoraan tai välillisesti esimerkiksi purkuhuopana. Tarpaper jatkaa kattohuovan elinkaarta muokkaamalla sen tuotteeksi, jota asfalttiasemat voivat hyödyntää valmistaessaan asfalttia asfalttiurakoiden tilaajille. Tarpaper siis mahdollistaa kiertotalouden koko arvoketjussa oleville yrityksille. Tarpaperin asiakkaat ovat siis sekä arvoketjun alku- että loppupäässä. Tarpaper tarjoaa noutopalvelun ja hyötykäyttökanavan kattohuopatehtaiden ja rakennusyritysten jätteelle käsittelymaksua vastaan sekä myy valmista kierrätysbitumirouhetta asfalttiyrityksille.

Tarpaperin konseptin ja tuotteen kaupallistamisessa on riittänyt haastetta, sillä yritys on tuonut uuden tuotteen uuteen markkinaan. –Jätteestä tuotteen tekeminen ei ole helppo tie. Se vaatii paljon työtä ja lainsäädäntö hidastaa prosessia, Peetu Hirvonen kertoo. Tarpaper on onnistunut tuotteensa kaupallistamisessa sekä vaadittavien tuotehyväksyntöjen saamisessa lyhyessä ajassa. Tärkeää on ollut esimerkiksi tuotestatuksen eli CE-merkin saaminen Tarpaperin tuotteelle, minkä ansiosta bitumirouhetta ei pidetä enää jätteenä. Tarve tälle tuli asiakasrajapinnasta, sillä jos tuote luokiteltaisiin jätteeksi, asfalttiyritykset tarvitsisivat ympäristöluvan materiaalin vastaanottamiseen. Asfaltin tilaajat arvioivat asfaltin ominaisuuksia asfalttinormien kautta, minkä takia Tarpaperin materiaalin sisällytys asfalttinormeihin oli myös tärkeä virstanpylväs tuotteen kaupallistamisessa.

Asfalttiteollisuus on volyymibisnestä, joten uskottavuuden todentamisessa asiakkaille on ollut tärkeää, että materiaaleista saadaan riittävän suuret virrat liikkeelle. Tarpaperin bitumirouhe vaatii erillisen asiakkaan investoiman syöttölaitteen, joten asfalttiyritykset tarvitsivat näyttöä siitä, että Tarpaper pystyy saamaan riittävästi murskattavaa bitumikatejätettä kasaan, jotta asfalttiasemien investoinnit ovat kannattavia.

Poliittinen tahtotila kiertotalouden ja uusiomateriaalien suuntaan sekä tilaajilta tuleva kysyntä mahdollistavat Tarpaperin kiertotaloustuotteen menestymisen. Toisaalta Tarpaper on onnistunut sitouttamaan koko arvoketjun toimintaan, mikä on edellytys konseptin menestymiselle.

 

Tutustu myös yrityksen tavoitteita ja toimintaa käsittelevään tietoiskuun.

 

Linnea Harala, tutkimusapulainen, Tampereen teknillinen yliopisto

Kuvat: Tarpaper Recycling Finland Oy

Blogiteksti perustuu Tarpaper Recycling Finland Oy:n osakkeenomistaja Kati Tuomisen ja talouspäällikkö Peetu Hirvosen haastatteluun.

 

Lue seuraavaksi

Uutinen Liiketoimintaa kiertotaloudesta

448 ikkunaa: perinnerakennusosien vastaanottokokeilu onnistui yli odotusten 

Viime kesänä Turunmaan korjausrakentamisyhdistys Curatiolle kerättiin erilaisia perinnerakennusosia Ohituskaista uudelleenkäyttöön -vastaanottopisteellä. Keräyskokeilu oli onnistunut ja…
Uutinen Liiketoimintaa kiertotaloudesta

Puujätteestä puusepän aarteeksi: Myllymäen Saha 

Ohituskaista uudelleenkäyttöön -hankkeessa kuulutettiin viime keväänä yrityksiltä uusia tuote- ja palveluideoita, joissa voisi hyödyntää jätehuollossa…
Uutinen Liiketoimintaa kiertotaloudesta

Miten Ohituskaista uudelleenkäyttöön -vastaanottopilotit järjestettiin?

Maaliskuussa päättyneen Ohituskaista uudelleenkäyttöön -hankkeen tavoitteena oli kehittää jätehuoltopalvelujen yhteydessä asukkailta vastaanotettavien, yhä käyttökelpoisten materiaalien…
Uutinen Liiketoimintaa kiertotaloudesta

Viestintää uudelleenkäytön edistämiseksi

Ohituskaista uudelleenkäyttöön -hankkeessa pilotoitiin jätteen ja käyttökelpoisen tavaran yhteisvastaanottoa asukkailta jätehuoltopalveluiden yhteydessä. Viestinnällä oli merkittävä…
Uutinen Liiketoimintaa kiertotaloudesta

Ohituskaistan kokeiluissa edistettiin poistotekstiilien kaupallista hyötykäyttöä

Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) etsi viime keväänä yrityksiä toteuttamaan kokeiluja, joilla edistetään suomalaisilta kotitalouksilta kerätyn poistotekstiilin…
Uutinen Liiketoimintaa kiertotaloudesta

Poistotekstiilistä huippumuodiksi: VAIN Fashion Group

VAIN Fashion Group pilotoi tuotantonsa skaalaamista ja testasi Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) poistotekstiilien upcycling-palvelua Ohituskaista uudelleenkäyttöön…
Uutinen Liiketoimintaa kiertotaloudesta

Tyyki Design x LSJH: Kaupallisia vaatemalleja kuluttajien poistotekstiilifarkusta 

Vaatetusteknikko ja pukuompelija Miia Aaltonen loi kuluttajien poistotekstiilifarkusta uutta muotia yhteistyössä Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) kanssa.…
Uutinen Liiketoimintaa kiertotaloudesta

Uudelleenkäytöstä voi kehittää menestyvää liiketoimintaa  

Teksti: Matti Välimäki Kuvat: Ilari Välimäki   Lounais-Suomen Jätehuolto, Turun Ekotori ja Business Turku järjestivät työpajan, jossa…
Tapahtuma Liiketoimintaa kiertotaloudesta

Ohituskaista uudelleenkäyttöön ja yritystyöpaja

Tervetuloa uudelleenkäytön liiketoiminnan mahdollisuuksiin keskittyvään yritystyöpajaan torstaina 13.3.2025! Lounais-Suomen Jätehuolto ja Turun Ekotori järjestävät yhteistyössä…
Uutinen Liiketoimintaa kiertotaloudesta

Ohituskaistalla uudelleenkäyttöön kokeiltiin uusia materiaalien arvoketjuja

Ohituskaista uudelleenkäyttöön -hankkeessa on vuoden 2023 kesästä alkaen pilotoitu tavaroiden uudelleenkäyttöä helpottavia palveluita, joissa kotitalousasiakas…