Jaa artikkeli

[shared_counts]

Ohituskaista uudelleenkäyttöön -hanke kutsuu yrityksiä mukaan uudelleenkäytön kehittämiseen Varsinais-Suomessa 

13.09.2023 | CircHubs

Ohituskaista uudelleenkäyttöön -hankkeen tarkoituksena on kehittää alueen kotitalouksilta uudelleenkäyttöön ohjattavan tavaran ja materiaalien vastaanottoa ja käsittelyä niin, että yrityksillä ja yhteisöillä olisi laajemmat mahdollisuudet hyödyntää niitä omassa liiketoiminnassaan. 

Hankkeen toteuttavat Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) ja Turun Ekotoria hallinnoiva Kestävän Kehityksen Yhdistys ry. EU:n osarahoittama kehityshanke jatkuu maaliskuuhun 2025. 

Uudelleenkäytön kehittämiseen tarvitaan alueellista yhteistyötä 

Lounais-Suomen Jätehuolto Oy (LSJH) vastaa seudun kotitalouksien jätehuollon järjestämisestä. Jätelain mukaan ensisijainen tavoite on valmistella ja ohjata syntyvä jäte uudelleenkäyttöön. Toistaiseksi markkinat järjestelmällisen uudelleenkäytön toteuttamiselle ovat kuitenkin puutteelliset, eikä tavaroiden hyödyntäjiä ole riittävän monipuolisesti.  

Kesäkuussa LSJH:n Topinojan jätekeskukseen avattiin uudelleenkäyttökelpoisen tavaran vastaanottopiste, johon alueen asukkaat voivat lajitteluasemavierailun yhteydessä tuoda vielä käyttökelpoista, puhdasta ja ehjää tavaraa Turun Ekotorin henkilökunnan arvioitavaksi. Uudelleenkäyttökelpoinen tavara ohjataan tällä hetkellä Ekotorin myymälöihin. LSJH:n lajitteluasemille tulevissa jätteissä on tunnistettu myös muita uudelleenkäyttökelpoisia tavaroita ja materiaaleja, joiden uudelleenkäyttöön ohjausta kehitetään hankkeen aikana yrityksiä osallistamalla. 

Miten pääset mukaan? 

Uudelleenkäyttöön ohjaukselle toimintamallia kehitetään lokakuussa työpajassa, johon kutsutaan mukaan yrityksiä ja muita toimijoita, jotka haluavat yhteiskehittämisen ja verkostoitumisen lisäksi kehittää omaa kiertotalouden liiketoimintaansa ja joilla voisi olla mahdollisuuksia hyödyntää kotitalouksilta kerättävää uudelleenkäyttökelpoista materiaalia. Tällaisia kotitalouksissa pois heitettäviä materiaaleja ovat esimerkiksi puutavara, huonekalut, metalli, tiili, betoni, kaakelit ja laatat, kodin koriste-esineet, kodin pientavara kuten pelit ja astiat sekä urheiluvälineet. Tavoitteena on luoda käsitys siitä, millaisia tarpeita yrityksillä ja heidän asiakkaillaan on ja millaisia prosesseja uudelleenkäyttöön ohjaukseen tarvitaan. Tämän lisäksi vuoden 2024 aikana toteutetaan materiaalien vastaanottokokeiluja, joihin valitaan kumppaneita alueen yrityksistä ja muista toimijoista.  

Työpaja järjestetään ti 24.10.2023 klo 13–17 Vierailu- ja innovaatiokeskus Joessa Turussa, Kupittaalla. Ilmoittautumislomakkeessa on kohta, jossa voit kertoa, mikäli olisit kiinnostunut osallistumisesta, mutta esimerkiksi aamupäivä olisi sinulle parempi ajankohta. Otamme toiveenne huomioon ja tarvittaessa järjestelemme ajankohtaa tai muita tapoja osallistua.

Ilmoittaudu Lyytissä ma 16.10. klo 15 mennessä: https://www.lyyti.fi/reg/Ohituskaista_uudelleenkayttoon_8342 

Vinkkaa myös verkostollesi mahdollisuudesta osallistua hankkeen työpajoihin ja kokeiluihin!  

Lisätiedot 

Miia Jylhä, tutkimus- ja kehityspäällikkö, Lounais-Suomen Jätehuolto Oy
020 728 2114, miia.jylha@lsjh.fi

Kaisa Jussila, projektisuunnittelija, Lounais-Suomen Jätehuolto Oy  

040 354 0115, kaisa.jussila@lsjh.fi 

Paula Salonen, Turun Ekotori

040 809 7216, paula.salonen@turunekotori.fi

Lue seuraavaksi

Uutinen Liiketoimintaa kiertotaloudesta

448 ikkunaa: perinnerakennusosien vastaanottokokeilu onnistui yli odotusten 

Viime kesänä Turunmaan korjausrakentamisyhdistys Curatiolle kerättiin erilaisia perinnerakennusosia Ohituskaista uudelleenkäyttöön -vastaanottopisteellä. Keräyskokeilu oli onnistunut ja…
Uutinen Liiketoimintaa kiertotaloudesta

Puujätteestä puusepän aarteeksi: Myllymäen Saha 

Ohituskaista uudelleenkäyttöön -hankkeessa kuulutettiin viime keväänä yrityksiltä uusia tuote- ja palveluideoita, joissa voisi hyödyntää jätehuollossa…
Uutinen Liiketoimintaa kiertotaloudesta

Miten Ohituskaista uudelleenkäyttöön -vastaanottopilotit järjestettiin?

Maaliskuussa päättyneen Ohituskaista uudelleenkäyttöön -hankkeen tavoitteena oli kehittää jätehuoltopalvelujen yhteydessä asukkailta vastaanotettavien, yhä käyttökelpoisten materiaalien…
Uutinen Liiketoimintaa kiertotaloudesta

Viestintää uudelleenkäytön edistämiseksi

Ohituskaista uudelleenkäyttöön -hankkeessa pilotoitiin jätteen ja käyttökelpoisen tavaran yhteisvastaanottoa asukkailta jätehuoltopalveluiden yhteydessä. Viestinnällä oli merkittävä…
Uutinen Liiketoimintaa kiertotaloudesta

Ohituskaistan kokeiluissa edistettiin poistotekstiilien kaupallista hyötykäyttöä

Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) etsi viime keväänä yrityksiä toteuttamaan kokeiluja, joilla edistetään suomalaisilta kotitalouksilta kerätyn poistotekstiilin…
Uutinen Liiketoimintaa kiertotaloudesta

Poistotekstiilistä huippumuodiksi: VAIN Fashion Group

VAIN Fashion Group pilotoi tuotantonsa skaalaamista ja testasi Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) poistotekstiilien upcycling-palvelua Ohituskaista uudelleenkäyttöön…
Uutinen Liiketoimintaa kiertotaloudesta

Tyyki Design x LSJH: Kaupallisia vaatemalleja kuluttajien poistotekstiilifarkusta 

Vaatetusteknikko ja pukuompelija Miia Aaltonen loi kuluttajien poistotekstiilifarkusta uutta muotia yhteistyössä Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) kanssa.…
Uutinen Liiketoimintaa kiertotaloudesta

Uudelleenkäytöstä voi kehittää menestyvää liiketoimintaa  

Teksti: Matti Välimäki Kuvat: Ilari Välimäki   Lounais-Suomen Jätehuolto, Turun Ekotori ja Business Turku järjestivät työpajan, jossa…
Tapahtuma Liiketoimintaa kiertotaloudesta

Ohituskaista uudelleenkäyttöön ja yritystyöpaja

Tervetuloa uudelleenkäytön liiketoiminnan mahdollisuuksiin keskittyvään yritystyöpajaan torstaina 13.3.2025! Lounais-Suomen Jätehuolto ja Turun Ekotori järjestävät yhteistyössä…
Uutinen Liiketoimintaa kiertotaloudesta

Ohituskaistalla uudelleenkäyttöön kokeiltiin uusia materiaalien arvoketjuja

Ohituskaista uudelleenkäyttöön -hankkeessa on vuoden 2023 kesästä alkaen pilotoitu tavaroiden uudelleenkäyttöä helpottavia palveluita, joissa kotitalousasiakas…