Jaa artikkeli

[shared_counts]

Kirpputoreilla ja verkossa myytävän kierrätetyn tavaran määräarviot selvitettiin kuutoskaupungeissa

19.06.2018 | CircHubs

6Aika: Tulevaisuuden kiertotalouskeskukset-hanke teki selvityksen siitä, kuinka suuri osuus tuotteista päätyy kirpputoreille ja käytetyn tavaran nettimarkkinoille kuudessa suurimmassa kaupungissa ja valtakunnallisesti. Selvityksessä tarkasteltiin  kirpputoritiheyttä, tavaroiden jälleenmyyntiarvoa sekä uudelleenkäyttöön liittyviä liiketoimintahaasteita ja -mahdollisuuksia. Selvitykseen valittuja tuoteryhmiä olivat vaatteet ja kengät, sähkö- ja elektroniikkalaitteet, huonekalut ja urheiluvälineet.

Selvityksen mukaan pääkaupunkiseudulla ostetaan muita innokkaammin käytettyjä vaatteita ja kenkiä, Tampereella huonekaluja ja Turussa sähkö- ja elektroniikkalaitteita.

Painolla mitattuna käytetyt huonekalut vaihtavat eniten omistajaansa ja kappalemäärällisesti vaatteet ja kengät. Selvitykseen pohjautuva arvio on, että vaatteita ja kenkiä, sähkö- ja elektroniikkalaitteita, huonekaluja sekä urheiluvälineitä ostetaan ja myydään erilaisissa nettipalveluissa ja kirpputoreilla painomäärällisesti vuosittain runsaat 56 000 tonnia. Tämä on noin kaksi prosenttia yhdyskuntajätteen kokonaismäärästä. Massana merkittävin tuoteryhmä on huonekalut, yhteensä vajaat 35 000 tonnia.

Kirpputorien tuotteet ovat edullisia uuteen tuotteeseen verrattuna. Selvitykseen valittujen tuotteiden hinta laski enimmillään jopa yli 80 prosenttia alkuperäishinnasta. Arvonsa säilyttivät brändituotteet. Tosin hinta saattoi vaihdella yksittäisessä kauppatilanteessa merkittävästi. Etenkin vaatteet ja urheiluvälineet menettivät arvoaan. Syynä voi olla esimerkiksi vaatteiden heikko laatu, urheiluvälineiden kuluminen tai trendien vaihtelu.

Suomessa päätyy liian paljon käyttökelpoista tavaraa jätteeksi. Nettikirpputorit ja vertaisverkkokauppa ovat tehostaneet tuotteiden uudelleenkäyttöä. Jo käytössä olevien liiketoimintamallien lisäksi tarvitaan uusia innovaatioita, jotka vähentävät uusien tavaroiden ostamisen tarvetta.

Suomessa ei ole ollut saatavilla tarkkaa ja vertailukelpoista tietoa siitä, kuinka suuri osuus tuotteista päätyy uudelleenkäyttöön. Tietoa on puuttunut myös kaupan volyymista sekä siitä, kuinka paljon käyttökelpoista tavaraa päätyy jätteeksi. Nyt julkaistu selvitys antaa suuntaa-antavan kuvan uudelleenkäyttöön päätyvistä tuotemääristä.

Lisätietoa:

circhubs.fi/tietopankki

Lataa raportti: Uudelleenkäyttö ja sen edistäminen

Kuva: Jenni-Justiina Niemi, Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY

 

Lue seuraavaksi

Uutinen Liiketoimintaa kiertotaloudesta

448 ikkunaa: perinnerakennusosien vastaanottokokeilu onnistui yli odotusten 

Viime kesänä Turunmaan korjausrakentamisyhdistys Curatiolle kerättiin erilaisia perinnerakennusosia Ohituskaista uudelleenkäyttöön -vastaanottopisteellä. Keräyskokeilu oli onnistunut ja…
Uutinen Liiketoimintaa kiertotaloudesta

Puujätteestä puusepän aarteeksi: Myllymäen Saha 

Ohituskaista uudelleenkäyttöön -hankkeessa kuulutettiin viime keväänä yrityksiltä uusia tuote- ja palveluideoita, joissa voisi hyödyntää jätehuollossa…
Uutinen Liiketoimintaa kiertotaloudesta

Miten Ohituskaista uudelleenkäyttöön -vastaanottopilotit järjestettiin?

Maaliskuussa päättyneen Ohituskaista uudelleenkäyttöön -hankkeen tavoitteena oli kehittää jätehuoltopalvelujen yhteydessä asukkailta vastaanotettavien, yhä käyttökelpoisten materiaalien…
Uutinen Liiketoimintaa kiertotaloudesta

Viestintää uudelleenkäytön edistämiseksi

Ohituskaista uudelleenkäyttöön -hankkeessa pilotoitiin jätteen ja käyttökelpoisen tavaran yhteisvastaanottoa asukkailta jätehuoltopalveluiden yhteydessä. Viestinnällä oli merkittävä…
Uutinen Liiketoimintaa kiertotaloudesta

Ohituskaistan kokeiluissa edistettiin poistotekstiilien kaupallista hyötykäyttöä

Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) etsi viime keväänä yrityksiä toteuttamaan kokeiluja, joilla edistetään suomalaisilta kotitalouksilta kerätyn poistotekstiilin…
Uutinen Liiketoimintaa kiertotaloudesta

Poistotekstiilistä huippumuodiksi: VAIN Fashion Group

VAIN Fashion Group pilotoi tuotantonsa skaalaamista ja testasi Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) poistotekstiilien upcycling-palvelua Ohituskaista uudelleenkäyttöön…
Uutinen Liiketoimintaa kiertotaloudesta

Tyyki Design x LSJH: Kaupallisia vaatemalleja kuluttajien poistotekstiilifarkusta 

Vaatetusteknikko ja pukuompelija Miia Aaltonen loi kuluttajien poistotekstiilifarkusta uutta muotia yhteistyössä Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) kanssa.…
Uutinen Liiketoimintaa kiertotaloudesta

Uudelleenkäytöstä voi kehittää menestyvää liiketoimintaa  

Teksti: Matti Välimäki Kuvat: Ilari Välimäki   Lounais-Suomen Jätehuolto, Turun Ekotori ja Business Turku järjestivät työpajan, jossa…
Tapahtuma Liiketoimintaa kiertotaloudesta

Ohituskaista uudelleenkäyttöön ja yritystyöpaja

Tervetuloa uudelleenkäytön liiketoiminnan mahdollisuuksiin keskittyvään yritystyöpajaan torstaina 13.3.2025! Lounais-Suomen Jätehuolto ja Turun Ekotori järjestävät yhteistyössä…
Uutinen Liiketoimintaa kiertotaloudesta

Ohituskaistalla uudelleenkäyttöön kokeiltiin uusia materiaalien arvoketjuja

Ohituskaista uudelleenkäyttöön -hankkeessa on vuoden 2023 kesästä alkaen pilotoitu tavaroiden uudelleenkäyttöä helpottavia palveluita, joissa kotitalousasiakas…