Useat suomalaiset kaupungit toteuttavat yhdessä yhteistyökumppaniensa kanssa toimenpiteitä, jotka tähtäävät ilmastonmuutoksen hillintään ja hiilineutraaliin tulevaisuuteen. Hiilineutraalisuustavoitteen toteuttamiseksi tarvitaan kaupunkien omia toimia, mutta niiden lisäksi tarvitaan mukaan asukkaat ja yritykset. 6Aika: ILPO Ilmastopositiiviset yritysalueet ja arvoketjut –hankkeessa olemme mukana tuomassa yhteiseen ilmastotyöhön yritysten lisäksi yritysalueita ja kiertotalouskeskuksia.

Tampereen ja Vantaan kaupunkien tavoitteena on olla hiilineutraaleja vuonna 2030 ja Turun jo vuonna 2029. Hiilineutraalin kaupungin nettopäästöt ovat nolla, mikä tarkoittaa, että alue tuottaa vain sen verran päästöjä, kuin ilmakehästä voidaan niitä sitoa.

ILPO-hankkeessa autamme yrityksiä löytämään uusia vähäpäästöisempiä ja hiiltä sitovia ratkaisuja ja yhteistyömalleja.

Ratkaisujen ja yhteistyömallien etsiminen tapahtuu yritysten ja muiden toimijoiden välisenä yhteistyönä pilottialueilla Turun Topinpuistossa, Vantaalle rakentuvassa kiertotalousklusterissa ja Tampereen seudulla. Yhteistyö voi liittyä arvoketjujen logistisen tiedon avaamiseen tai hallintaan, vähähiilisen logistiikan kehittämiseen, päästöjen kompensointiin, hiilinieluihin sekä päästölaskentamalleihin tai resurssitehokkaisiin liiketoimintamalleihin.

Hyväksi tunnistetuista ratkaisuista johdetaan ilmastopositiivisen yritysalueen malli, jonka havaintoja jaetaan osana Suomen kiertotalouskeskusten yhteistä Circhubs-verkostoa sekä osana kaupunkien kansainvälisiä ilmastotyöhön keskittyneitä yhteistyöverkostoja.

Käytössämme ovat mm. innovaatioita tulevat kokeilut, tutkimukset ja selvitykset, sparraukset sekä erilaiset työapajat ja tapahtumat. Yhtenä toimintamallina käynnistämme hiilitiekartan luomisen yrityksille ja yritysalueelle. Hiilitiekartta on toimintasuunnitelma, ilmastopolku, jonka tavoitteena on löytää yhteisiä keinoja hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen.

Hankkeen tulokset julkaistaan aikanaan mm. sivustomme Tietopankki-osiossa.

Tervetuloa mukaan yhteiseen ilmastotyöhön!

Outi Laikko
outi.laikko@turku.fi
050 5590 799

6Aika: Ilpo Ilmastopositiiviset yritysalueet ja arvoketjut –hankkeen pääkoordinaattorina toimii Turun kaupunki. Osatoteuttajia ovat Business Tampere Oy, Lounais-Suomen jätehuolto Oy, Tampereen Yliopisto ja Vantaan kaupunki.

Hanke toteutetaan osana6aika-strategiaa ja hanketta rahoittavat Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR), hanketoteuttajat sekä Suomen valtio.

Hae mukaan Lounais-Suomen vähähiilisyyttä edistäviin kokeilupalveluhankintoihin 25.10. mennessä – 10 000 euroa tarjolla parhaille kokeiluille!

Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) avaa yrityksille kaksi avointa kokeilupalveluhankintaa, joilla edistetään ilmastoystävällisiä ja hiiltä sitovia liiketoimintamalleja.…

6Aika: ILPO -hankkeen tuloksia: ilmastopositiivisen yritysalueen malli | Webinaari 12.10

Tervetuloa kuulemaan, miten rakennetaan ilmastopositiivisia yritysalueita tiistaina 12.10 klo 9.00-10.15. Webinaarissa esitellään 6Aika ILPO Ilmastopositiiviset…

Vediafi kokeilupalveluhankinta valmis

Vediafi:n ”Clean Vehicles Wizard -palvelupilotti (CVW) kuntien liikenne- ja kuljetuskaluston sekä kuljetuspalveluiden päästöjen hallintaan, arviointiin…

Kiertotalouden tekijät yhdistävät voimansa Vantaalla

Klusterityöskentelyssä julkiset ja yksityiset toimijat kokoontuvat yhteen kehittämään uusia ideoita alalleen. Vantaalla on nimetty viisi…

Yritysten arvoketjut kestävän liiketoiminnan mahdollistajana -webinaari 13.10. klo 9-12

Millä tavoin yritysten arvoketjut voivat tukea kestävän liiketoiminnan kehittämistä? Tervetuloa Business Tampereen järjestämään Yritysten arvoketjut…

Vastaa kyselyyn kiertotalouden palveluiden ja liiketoiminnan kehittämistarpeista

Ostatko kunnostettua ja käytettyä? Vuokraatko mieluummin kuin hankit omaksi? Tai oletko yrittäjä, joka työskentelee kiertotalouden…