Uutta laitteistoa kaatopaikkakaasun talteenoton tehostamiseen testataan Suomessa

24.06.2026 | CircHubs

Suomessa testataan uudenlaista laitteistoa, jonka tavoitteena on tehostaa kaatopaikkakaasun talteenottoa ja hyödyntämistä. Laitteisto auttaa saamaan ilmastoa lämmittävät metaanipäästöt tarkasti talteen. Vastaavat laitteet ovat harvinaisia Euroopassa.

Laitteistoa kokeillaan ensimmäisten joukossa kunnallisen jätehuoltoyhtiön Kiertokaari Oy:n kaatopaikkakaasun pumppaamolla Oulussa. Laitteiden tarkoituksena on kasvattaa kerätyn kaatopaikkakaasun määrää ja laatua sekä tehostaa pumppaamon toimintaa. Kaiken takana on tavoite pidentää kaatopaikkakaasun hyödyntämisaikaa ja tehostaa vanhoilta loppusijoitusalueilta vapautuvan metaanin talteenottoa.

Asennukset tehdään osana valtakunnallista KAJASTUS – kaatopaikkakaasun jatkojalostus -hanketta. Kunnallisten jätehuoltoyhtiöiden vastuulla olevilta loppusijoitusalueilta vapautuu koko Suomessa vuosittain noin 12 000 tonnia voimakkaana kasvihuonekaasuna tunnettua metaania. Jätehuolto lukeutuu kolmen suurimman metaanipäästölähteen joukkoon Euroopassa.

Hankkeessa kehitetään koko Suomeen soveltuvia työkaluja ja ratkaisuja kaatopaikkakaasun tehokkaaseen keräämiseen sekä hyödyntämiseen. Kaatopaikkakaasujen talteenotossa automaation ja tekoälyn rooli korostuu jatkossa entisestään, kertoo KAJASTUS-hankkeessa mukana oleva projektipäällikkö Jari Heikkinen Kuopion seudulla toimivasta Jätekukko Oy:stä.

”Uusien laitteiden mahdollistama automaatio ja jatkuva mittaus parantavat merkittävästi päästöjen hallintaa, vähentävät alueellisia hajuhaittoja ja tehostavat kaasun hyötykäyttöä. Uutta teknologiaa hyödyntämällä voidaan vähentää kaatopaikkojen ilmastovaikutuksia”, sanoo Jari Heikkinen.

Säätää ja optimoi kaasunkeräystä automaattisesti

Uusien mittaus- ja säätöyksiköiden avulla halutaan tehostaa kaatopaikkakaasun hyödyntämistä. Laitteet mittaavat kaatopaikkakaasun laatua keräyslinjoista, säätävät automaattisesti linjoissa olevia venttiilejä ja optimoivat siten kaatopaikkakaasun keräystä.

Tällä hetkellä mittauksia ja säätöjä on tehty käsin Kiertokaaren pumppaamolla kerran viikossa, kertoo KAJASTUS-hankkeen projektipäällikkö, Kiertokaaren projekti-insinööri Tuomas Heikkinen. Laitteiden avulla siirrytään 15 minuutin välein tapahtuvaan mittaus- ja säätötiheyteen.

”Yksiköt ovat koekäytössä Kiertokaaren biokaasupumppaamolla puolen vuoden ajan. Jos tulokset ovat hyviä, harkitaan laitteiden pysyvää hankintaa”, Tuomas Heikkinen kertoo.

Kiertokaaren lisäksi laitteita on tulossa Suomessa ainakin kahden muun kunnallisen jätehuoltoyhtiön alueelle Kanta-Hämeeseen ja Lahden seudulle.

Työkaluja valtakunnalliseen käyttöön

KAJASTUS-hankkeen aikana toteutetaan useita alueellisia pilotteja. Niiden avulla pyritään tehostamaan kaatopaikkakaasun talteenottoa ja hyödyntämistä eri puolilla Suomea.

Hankkeessa laaditaan pilottina myös maksuton mittaus- ja säätötyökalu, joka pohjautuu manuaalisiin mittauksiin. Työkalu on kaikkien kunnallisten jäteyhtiöiden käytettävissä Suomessa.

Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen EAKR-rahoitteista KAJASTUS-hanketta vetää Oulun seudulla toimiva kunnallinen jäteyhtiö Kiertokaari Oy. Kaksivuotisen hankkeen osatoteuttajia ovat Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK, Kuopion alueella toimiva Jätekukko Oy sekä 18 lounaissuomalaisen kunnan omistama Lounais-Suomen Jätehuolto LSJH Oy.

Lisätietoja

Jätekukko Oy:
Projektipäällikkö Jari Heikkinen
p. 044 756 6563
jari.heikkinen@jatekukko.fi

Kiertokaari Oy:
Projekti-insinööri Tuomas Heikkinen 3.7.2026 asti
p. 040 842 8235
tuomas.heikkinen@kiertokaari.fi

6.7.-4.9.2026 suunnitteluinsinööri Tuomas Rahja
p. 050 342 6531
tuomas.rahja@kiertokaari.fi

Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:
Projekti-insinööri Satu Antola 29.6.2026 alkaen
p. 020 728 2058
satu.antola@lsjh.fi

Lue seuraavaksi

UutinenLiiketoimintaa kiertotaloudesta

Kaatopaikkakaasufoorumi perustettu edistämään alan yhteistyötä ja kehitystä

Suomen Biokierto ja Biokaasu ry, Hämeen ammattikorkeakoulu, Kiertokaari Oy, Jätekukko Oy ja Lounais-Suomen Jätehuolto Oy...
UutinenLiiketoimintaa kiertotaloudesta

Kaatopaikkojen metaanipäästöt kuriin valtakunnallisella hankkeella 

Vanhojen kaatopaikkojen ilmastoa lämmittävät metaanipäästöt halutaan kuriin. Kaatopaikat eli loppusijoitusalueet tuottavat merkittävimmän osan jätehuollon ilmastopäästöistä....
UutinenLiiketoimintaa kiertotaloudesta

Ohituskaista uudelleenkäyttöön -hanke on päättynyt ja tulokset julkaistu

Ohituskaista uudelleenkäyttöön -hanke päättyi maaliskuussa ja sen tulokset on nyt julkaistu. Ne löytyvät sivuston Tietopankista...
UutinenLiiketoimintaa kiertotaloudesta

Uudelleenkäytöllä säästettiin kiinteitä luonnonvaroja yli 294 000 kiloa

Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) ja Turun Ekotorin Ohituskaista uudelleenkäyttöön -hankkeessa pilotoitiin käyttökelpoisen tavaran vastaanottoa jätehuoltopalvelujen yhteydessä....
UutinenLiiketoimintaa kiertotaloudesta

448 ikkunaa: perinnerakennusosien vastaanottokokeilu onnistui yli odotusten 

Viime kesänä Turunmaan korjausrakentamisyhdistys Curatiolle kerättiin erilaisia perinnerakennusosia Ohituskaista uudelleenkäyttöön -vastaanottopisteellä. Keräyskokeilu oli onnistunut ja...
UutinenLiiketoimintaa kiertotaloudesta

Puujätteestä puusepän aarteeksi: Myllymäen Saha 

Ohituskaista uudelleenkäyttöön -hankkeessa kuulutettiin viime keväänä yrityksiltä uusia tuote- ja palveluideoita, joissa voisi hyödyntää jätehuollossa...
UutinenLiiketoimintaa kiertotaloudesta

Miten Ohituskaista uudelleenkäyttöön -vastaanottopilotit järjestettiin?

Maaliskuussa päättyneen Ohituskaista uudelleenkäyttöön -hankkeen tavoitteena oli kehittää jätehuoltopalvelujen yhteydessä asukkailta vastaanotettavien, yhä käyttökelpoisten materiaalien...
UutinenLiiketoimintaa kiertotaloudesta

Ohituskaistan kokeiluissa edistettiin poistotekstiilien kaupallista hyötykäyttöä

Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) etsi viime keväänä yrityksiä toteuttamaan kokeiluja, joilla edistetään suomalaisilta kotitalouksilta kerätyn poistotekstiilin...
UutinenLiiketoimintaa kiertotaloudesta

Poistotekstiilistä huippumuodiksi: VAIN Fashion Group

VAIN Fashion Group pilotoi tuotantonsa skaalaamista ja testasi Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) poistotekstiilien upcycling-palvelua Ohituskaista uudelleenkäyttöön...
UutinenLiiketoimintaa kiertotaloudesta

Tyyki Design x LSJH: Kaupallisia vaatemalleja kuluttajien poistotekstiilifarkusta 

Vaatetusteknikko ja pukuompelija Miia Aaltonen loi kuluttajien poistotekstiilifarkusta uutta muotia yhteistyössä Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) kanssa....