Topinpuiston kiertotalouskeskuksen energiatase ja tulevaisuuden energiavisiot

29.03.2019 | CircHubs

Turussa Topinojalla sijaitseva kiertotalouskeskus Topinpuisto tarjoaa monelle alan yritykselle tilat ja mahdollisuudet toimia kiertotaloutta edistävällä tavalla. Myös energia-asiat kuuluvat kiertotalouden teemaan, ja Topinpuistolla onkin ajatuksia kehittyä omavaraiseksi energian suhteen tulevaisuudessa. Tätä tavoitetta tukemaan laskin Topinpuiston energiataseen ja pohdin, millaisia ratkaisuja Topinpuistossa voisi olla energiantuotannon suhteen.

Energiataseen laskemiseksi haastattelin vuonna 2018 Topinpuiston yrityksiä. Energiatase pitää sisällään tiedot siitä, kuinka paljon yritykset toisaalta kuluttavat ja toisaalta tuottavat energiaa. Luvut ovat peräisin vuodelta 2017.

Alueen yritysten yhteenlaskettu energiankulutus on 15,5 GWh vuodessa. Energiaa alueella tuottavat yritykset ovat biokaasuyritys Gasum Oy ja Lounais-Suomen Jätehuolto Oy. LSJH:n kaatopaikalla muodostuu kaatopaikkakaasua n. 6 GWh. Tuotettu kaasu myydään kaukolämpöverkon käyttöön, ja sillä lämmitetään muun muassa lähialueen teollisuuskiinteistöjä.

Haastatteluista nousi esille, että alueen energiantarve kasvaa tulevaisuudessa, sillä moni yritys aikoo laajentaa toimintaansa. Koska kiertotalouskeskuksen toiminnasta halutaan entistä omavaraisempaa, korostuvat uudet tavat tuottaa energiaa alueen kasvaessa.

Uusiutuvista energioista varteenotettavin vaihtoehto on aurinkopaneelit. Topinpuiston alueella on hyvät tilat suurillekin paneeleille. Erilaiset paneelit mahdollistavat niiden sijoittamisen sekä maan päälle että rakennusten katoille. Paneelit eivät vaadi painavia tai suuria rakennelmia, jolloin rakentaminen esimerkiksi jätepenkan päälle on mahdollista.

Tulevaisuudessa olisi mahdollista ottaa talteen myös sekajätekasojen luovuttama lämpö: lämpöä voisi kerätä kalliobunkkerista, jossa jäte odottaa polttoa. Myös Lounais-Suomen Jätehuollon maksutta vastaanottamaa risujätettä voisi tulevaisuudessa hyödyntää energiana.

Teksti: Markus Kylliäinen, energia- ja ympäristötekniikan opiskelija, Turun AMK

Tutustu selvitykseen


Turun ammattikorkeakoulun opiskelijat ovat tehneet osana 6Aika: Tulevaisuuden kiertotalouskeskukset -hanketta selvityksiä erilaisille yrityksille ja organisaatioille. Tuloksia esitellään tässä sarjassa.

Lue seuraavaksi

Tutkimukset ja selvityksetOhituskaista uudelleenkäyttöönTutkimukset ja selvitykset

Tekstiilien kiertotalous rakentuu yhteistyössä – kehitystarpeet ja ratkaisuideat esiin yhteiskehittämisen kautta

Ohituskaista uudelleenkäyttöön -hankkeen työpajoissa ja kokeiluissa muoti- ja tekstiilialan toimijat – suunnittelijat, yrittäjät ja innovoijat...
Oppaat ja ohjeet6Aika: CircHubs 2Tutkimukset ja selvitykset

Katsaus kiertotalousmyymälän liiketoimintamalleihin

CircHubs 2 -hankkeessa toteutettiin yhteiskehittämällä konsulttiselvitys vastuullisesta liiketoimintamallista kiertotalousmyymälälle. Työssä selvitettiin, millaisia mahdollisuuksia kiertotalouden liiketoimintaan...
Oppaat ja ohjeet6Aika: CircHubs 2Tutkimukset ja selvitykset

Kiertotalousmyymälän konseptimallit

CircHubs 2 –hankkeessa luotiin yhteiskehittämällä ja yrityksiä osallistamalla mallit kiertotalousmyymäläkonseptille. Konseptille luotiin kolme erilaista toteutustapaa,...
Tutkimukset ja selvitykset6Aika: CircHubs 2Tutkimukset ja selvitykset

Omistajuuden arvoketju

CircHubs 2 -hankkeessa toteutettiin konsulttiselvitys Omistajuuden arvoketju, jossa selvitettiin jätemateriaalin omistajuuteen vaikuttavia määräyksiä ja lakeja...
Tutkimukset ja selvitykset6Aika: ILPOTutkimukset ja selvitykset

Luonnonvarakeskus: Vantaan biojätevirtakartoitus

Luonnonvarakeskuksen toteuttaman työn tarkoituksena on selvittää ja arvioida elintarviketeollisuudessa, kaupassa, ravitsemispalvelusektorilla ja kotitalouksissa syntyvien elintarvikejätteiden...
Materiaalivirtaselvitykset6Aika: ILPOTutkimukset ja selvitykset

Materiaalivirtojen arvoketjujen liiketoimintaan ja yhteistoimintaan vaikuttavien tekijöiden kartoittaminen

Materiaalivirrat ovat paikallisia ja niiden toiminnan kehittäminen edellyttää alueellista toimijoiden välistä yhteistyötä sekä toimijoiden törmäyttämistä...
Tutkimukset ja selvitykset6Aika: CircHubs 2Tutkimukset ja selvitykset

Kiertotalouden palveluiden ja liiketoiminnan kehittämistarpeet Turun ja Oulun seuduilla

Kiertotalouden palveluiden ja liiketoiminnan kehittämistarpeita selvitettiin Turun ja Oulun seuduilla syys- ja lokakuun aikana (15.9....
Tutkimukset ja selvitykset6Aika: ILPOTutkimukset ja selvitykset

Selvitys eri toimijoiden kompensaatiopalveluista ja liiketoimintamalleista

  6Aika ILPO – Ilmastopositiiviset yritysalueet ja arvoketjut – hankkeen yhtenä tavoitteena on edistää paikallista...
Kokeilut6Aika: CircHubsKokeilut

Materiaalikirjasto

Kiertotalouden perustana on, että materiaalit kiertävät ja palvelut ja prosessit toimivat resurssitehokkaasti. Toisen ylimääräinen materiaalihukka...
Kokeilut6Aika: CircHubsKokeilut

Kokeilupalveluhankinnat

Carbofex Citynomadi Digi Toilet Systems Doranova Ecolan Finrenes