Kiertotalouden vierailukeskus -konsepti

25.07.2019 | CircHubs

Kiertotalouden vierailukeskus konseptoitiin tarvekartotuksella. Tarvekartoituksessa selvitettiin Topinpuiston lähialueella toimivien yritysten tarpeita tulevan kiertotalouden vierailukeskuksen ja sen toiminnan näkökulmasta. Lisäksi erilaisilta toimijoilta kerättiin näihin tarpeisiin vastaavia mahdollisia toteutusideoita.

Tarvekartoitus toteutettiin haastattelututkimuksena, joka osallisti suunnittelutyöhön 17 erilaista toimijaa. Työssä hyödynnettiin taustamateriaalina myös aiemmin tuotettuja selvityksiä ja muita aineistoja. Tuloksena syntyi vierailukeskuksen toimintamalli ja sitä kuvaava markkinointiesitys, joka havainnollistaa keskuksen tarjoamia palveluita, niitä täydentäviä muita toimintoja sekä tarvittavia tilaratkaisuja.

Työn toteutti Gaia Consulting yhdessä Lounais-Suomen Jätehuollon ja Topinpuiston avainhenkilöiden kanssa.

Lataa raportti (tiivistelmä, .pdf)

Lue seuraavaksi

Tutkimukset ja selvityksetOhituskaista uudelleenkäyttöönTutkimukset ja selvitykset

Tekstiilien kiertotalous rakentuu yhteistyössä – kehitystarpeet ja ratkaisuideat esiin yhteiskehittämisen kautta

Ohituskaista uudelleenkäyttöön -hankkeen työpajoissa ja kokeiluissa muoti- ja tekstiilialan toimijat – suunnittelijat, yrittäjät ja innovoijat...
Oppaat ja ohjeetJulkaisut ja työkalutOhituskaista uudelleenkäyttöön

Uudelleenkäyttökelpoisen tavaran vastaanotto-ohjeistus henkilökunnalle

Uudelleenkäyttökelpoisen tavaran vastaanotto-ohjeistus henkilökunnalle ​-tietopaketissa kerrotaan, miten uudelleenkäyttökelpoisen materiaalin vastaanottopilotit järjestettiin Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) ja...
Oppaat ja ohjeetJulkaisut ja työkalutOhituskaista uudelleenkäyttöön

Asukasviestintää uudelleenkäytöstä

Asukasviestintää uudelleenkäytöstä –selvitys laadittiin Ohituskaista uudelleenkäyttöön –hankkeessa, jonka tavoitteena oli kehittää jätehuoltopalvelujen yhteydessä vastaanotettavien, yhä...
Tutkimukset ja selvityksetJulkaisut ja työkalutOhituskaista uudelleenkäyttöön

Uudelleenkäytön koostumustutkimus

Ohituskaista uudelleenkäyttöön -hankkeessa tutkittiin lajitteluasemalla vastaanotettavien jätteiden koostumustutkimuksessa arvioitiin tavaroiden ja materiaalien kelpoisuutta uudelleenkäyttöön. Lataa raportti...
Oppaat ja ohjeet6Aika: CircHubs 2Tutkimukset ja selvitykset

Katsaus kiertotalousmyymälän liiketoimintamalleihin

CircHubs 2 -hankkeessa toteutettiin yhteiskehittämällä konsulttiselvitys vastuullisesta liiketoimintamallista kiertotalousmyymälälle. Työssä selvitettiin, millaisia mahdollisuuksia kiertotalouden liiketoimintaan...
Oppaat ja ohjeet6Aika: CircHubs 2Tutkimukset ja selvitykset

Kiertotalousmyymälän konseptimallit

CircHubs 2 –hankkeessa luotiin yhteiskehittämällä ja yrityksiä osallistamalla mallit kiertotalousmyymäläkonseptille. Konseptille luotiin kolme erilaista toteutustapaa,...
Oppaat ja ohjeet6Aika: ILPOJulkaisut ja työkalut

Ilmastovaikutusten laskentatyökalu

Ilmastovaikutusten arviointi on tärkeä osa ilmastonmuutoksen torjuntaa. Perinteisesti ilmastovaikutusten arviointiin tarvitaan paljon asiantuntijatyötä. 6Aika: ILPO...
Tutkimukset ja selvitykset6Aika: CircHubs 2Tutkimukset ja selvitykset

Omistajuuden arvoketju

CircHubs 2 -hankkeessa toteutettiin konsulttiselvitys Omistajuuden arvoketju, jossa selvitettiin jätemateriaalin omistajuuteen vaikuttavia määräyksiä ja lakeja...
Tutkimukset ja selvitykset6Aika: ILPOTutkimukset ja selvitykset

Luonnonvarakeskus: Vantaan biojätevirtakartoitus

Luonnonvarakeskuksen toteuttaman työn tarkoituksena on selvittää ja arvioida elintarviketeollisuudessa, kaupassa, ravitsemispalvelusektorilla ja kotitalouksissa syntyvien elintarvikejätteiden...
Materiaalivirtaselvitykset6Aika: ILPOTutkimukset ja selvitykset

Materiaalivirtojen arvoketjujen liiketoimintaan ja yhteistoimintaan vaikuttavien tekijöiden kartoittaminen

Materiaalivirrat ovat paikallisia ja niiden toiminnan kehittäminen edellyttää alueellista toimijoiden välistä yhteistyötä sekä toimijoiden törmäyttämistä...