Patokankaan teollisuusalue


http://www.forestin.fi

Patokankaan teollisuusalue

Kemijärven Patokankaan teollisuusalueella on pitkät teollisen toiminnan perinteet. Siellä on aikaisemmin sijainnut Stora Enson sellutehdas, joka lopetettiin vuonna 2008. Tämän jälkeen alue on pala palalta rakennettu uudelleen. Nyt siellä sijaitsee Keitele Groupin sahalaitos sekä liimapuutehdas. Tehtaalle on rakennettu myös pellettitehdas, joka hyödyntää liimapuutehtaan sivuvirtaa. Lisäksi alueella on perusparannettu sähköraide sekä uusi puuterminaali, josta tällä hetkellä lähtee puuta jalostettavaksi muualle n. miljoona kuutiota vuodessa. Keiteleen puun käyttö on n. 700 000 kuutiota vuodessa, josta jalostetaan n. 50% liimapuuksi.

Alueelle on suunniteltu vuodesta 2014 asti uutta biotuotetehdasta. Hankkeen suunnittelu on nyt loppumetreillä. Tehtaasta odotetaan piakkoin ympäristö-, vesitalous- ja poikkeuslupaa rakentamisen aloittamiseksi sekä sijoitus / investointipäätöstä. Biotuotetehtaan myötä alueelle tulee erilaisia puuvirtoja arviolta n. 3,5 miljoonaa kuutiota vuodessa. Lisäksi alueella toimivat tehtaat saavat toistensa toiminnasta synergiaetuja. Alueella toimivien yritysten tuotanto, tuotannossa syntyvät sivu- ja energiavirrat sekä lopputuotteiden jatkojalostaminen mahdollistavat paljon erilaista uutta teollista toimintaa alueelle.

Syksyn 2019 aikana käynnistetään Kemijärven Kehitys Oy:n ja Forest In –hankkeen toimesta alueen ekoteollisuuspuiston aluesuunnittelu eli masterplan-suunnitelman teko. Suunnitelman keskeinen sisältö on alueelle sijoittuvien toimintojen sijoittuminen sekä yhteisten palveluiden järjestämisestä sopiminen.

Ota meihin yhteyttä, niin autamme yrityksesi sijoittumista alueelle. Tervetuloa yrittäjäksi Kemijärvelle!




Jari Polvi

Projektipäällikkö
+358 40 734 41 52
jari.polvi@kemijarvi.fi

Maria Kiviniemi

Projektisihteeri
+358 44 236 5768
maria.kiviniemi@kemijarvi.fi