Kiertotalouden liiketoimintaa syntyy useilla eri tavoilla, ja erilaiset yritykset saattavat tarvita erilaista tukea ja osaamista alkuvaiheissaan. Kiertotalous on laaja kenttä, jolle mahtuu erilaisia toimijoita, jo olemassa oleville aloille ja täysin uusillekin markkinoille. Siksi onkin kiinnostavaa tutkia, miten uudet yritykset saavat alkunsa, ja millaisia yrityspolkuja niiden alkuvaiheet muodostavat.

6Aika: Tulevaisuuden kiertotalouskeskukset (CircHubs) –hankkeessa tunnistettiin kiertotalousyrityksiä, joiden liiketoiminta liittyy kiertotalouskeskusten kannalta kiinnostaviin materiaaleihin ja tuoteryhmiin, mm. tekstiileihin, rakennusosiin, EPS-muoveihin ja vaatteisiin. Hankkeessa haluttiin mallintaa visualisesti kiertotalousyritysten alkuvaiheita ja selvittää, mitä tapahtumia ja päätöksiä aloitusprosessiin kuului neljän casen avulla.

Kiertotalousliiketoiminnan syntytapoja

Kiertotalousliiketoiminta syntyy usein joko yrittäjän tai yrittäjien arvomaailmasta, tai halusta kaupallistaa kehitetty teknologia tai liikeidea. Erilaisten yritysten toiminta ja päätöksentekoprosessit voivat erota toisistaan suuresti.

Arvolähtöinen case: Vaatepuu

Vaatelainaamo Vaatepuu on esimerkki yrittäjän arvolähtöisestä yrityksestä, jonka tarinaa vie voimakkaasti eteenpäin yrittäjän oma arvopohja. Kokemus järjestötoiminnasta näkyy Vaatepuun arvoissa ja liiketoiminnassa erityisesti yhteisöllisyyden korostumisessa ja näkökulma kiertotalouteen on jakamistalous. Vaatepuu on Suomessa toimiva viiden toimipisteen vaatelainaamoketju Suomessa. Vaatelainaamo toimii jäsenyysperiaatteella: asiakas valitsee hinnoitellun, itselleen sopivan jäsenyyspaketin ja voi lainata vaatteita ja asusteita viikoittain mistä tahansa ketjun toimipisteestä. Vaatelainaamoon valikoidut brändit ovat usein kotimaisia ja vastuullisiksi miellettyjä, mutta suurin kiertotaloutta tukeva tekijä on vaatteen käyttökertojen lisääminen ja tuotteiden käyttöikää pidentävä huolto.

Yrityksen alkuvaiheessa kontaktit vaatesuunnittelijoihin ja muihin alan toimijoihin toivat tarvittavaa rohkaisua Pop-Up -liikkeen avaamiseen, ja joka jatkui myöhemmin päivätyön ohessa. Pikkuhiljaa Vaatepuu kehittyi kaverusten yhteisestä harrastuksesta kaupunkilaisten yhteiseksi vaatekaapiksi, ja jäsenmäärä kasvoi. Haasteena oli jäsenten pitäminen innostuneina ja valikoiman uudistaminen. Yrittäjä korostaa pitkäikäistä mallistoa, joten ratkaisu oli Vaatepuun laajentaminen ketjuksi. Näin valikoimaa voisi kierrättää toimipisteissä, ja vaatteiden varastoimista valikoiman vaihtamiseksi ei tarvittaisi.

Yhteistyökumppaneita saatiin lisää, ja uuden jäsenyysmallin avulla saatiin paremmin huomioitua eri hintaisia tuotteita, pienistä asusteista uniikkeihin iltapukuihin. Myös Vaatepuu-liikkeiden ilmettä yhtenäistettiin kierrätyssisustuksella ja kierrosta poistuville ja asiakkaiden vaatteille avattiin second hand –myymälä.

Teknologialähtöinen case: Infinited Fiber Company

Infinited Fiber Company on VTT-lähtöinen teknologiayritys. Yritys kehittää teknologiaa, jolla voidaan valmistaa poistotekstiilistä uutta tekstiilikuitua loputtomasti ja laadun kärsimättä. Muodin ekologinen jalanjälki on kasvanut viime vuosikymmeninä, ja Infinited Fiber Company haluaa ratkaista ongelmaa kehittämällä materiaaliteknologiaa, joka vähentää kuidunvalmistuksen jalanjälkeä ja puuvillan kysyntää.

Infinited Fiber Companyn tarina viskoosinvalmistuksessa on historiallisesti pitkä. Suomessa teknologian juuret ovat Säterin viskoositehtaassa, jossa viskoosia on teollisesti tuotettu vuoteen 1997 asti. Säterin tehdas lakkautettiin ja teknologia palautui VTT:n tutkittavaksi ja kokeiluja jatkettiin mahdollisilla prosessiin soveltuvilla raaka-aineilla ja prosesseilla eri yhteistyökumppaneiden kanssa.

Avilon käynnisti Säterin viskoositehtaan jälleen vuonna 2011, ja kokeilujen kautta todettiin vähemmän korkea-arvoisten materiaalien käyttö mahdolliseksi (esim. sanomalehtipaperia ja sellua). Yritystoiminta loppui vuonna 2013, ja teknologia päätyi jälleen VTT:lle. Kokeita jatkettiin, ja jopa pahvilaatikot todettiin soveltuvaksi raaka-aineeksi. Teknologian kaupallistamispotentiaalia alettiin selvittää.

Ensimmäiset kokeet poistotekstiilistä raaka-aineena tehtiin vanhoilla farkuilla. Onnistuneen kokeen teknologiaa esiteltiin ITMA-messuilla ja yhteistyöstä kiinnostuneita yrityksiä oli yli 60. Tekstiili- ja vaatetusalalla on iso materiaalin saatavuusongelma, koska puuvillan tuotanto ei voi vastata kysyntään, mikä puolestaan nostaa viskoosin kysyntää. Vaateteollisuuden pikamuotisyklit kasvattavat poistotekstiilin määrää, mikä mahdollistaa sopivan materiaalin saatavuuden uudelleenkäyttöprosessiin, mikäli se kyetään kaupallistamaan.

Infinited Fiber Company on alusta lähtien osallistunut hankkeisiin, jotka ovat käsitelleet mm. poistotekstiilin käsittelyä ja vaateteollisuuden haasteita (esim. Relooping Fashion Initiative, TELAKETJU-hanke). Varsinaisesti yritys perustettiin vuonna 2017 huolellisen konseptoinnin jälkeen, ja vuonna 2018 päästiin aloittamaan kokeellinen toiminta pilottilaitoksessa Bioruukissa. Yrityksellä on vahva suuntaus tulevaisuuteen ja tavoitteelliset askelmerkit ovat tiedossa: tarkoitus on rakentaa ensimmäinen toimiva tuotantolaitos, ja muutaman vuoden kuluessa ensimmäinen lisensoitu tuotantolaitos.

Yhteenveto

Vaatepuun tarinassa useat merkittävät päätökset syntyivät yrittäjän henkilökohtaisen arvomaailman ohjaamina. Infinited Fiber Companyn tarinassa näkyy lähtökohta, jossa yritys perustuu teknologian ja tutkimuksen kaupallistamiselle. Kehitetty teknologia nähdään osana pitkää tutkimusjatkumoa. Nämä yritykset lähestyvät kiertotaloutta ja tekstiili- ja vaatetusalaa eri näkökulmista, mutta tahtovat olla osina samaa ratkaisua. Vaatepuu kysyy, tarvitseeko muodinkuluttajan omistaa jokainen vaatekappale itse, vai voidaanko pukeutumisen iloa ja kokemuksia jakaa. Infinited Fiber Company haluaa varmistaa, että niin kauan, kun ihmiset haluavat uutta muotia, muotia voidaan tarjota mahdollisimman kestävästi ja turvallisesti.

Viivi Lamberg, projektitutkija, Tampereen yliopisto / Hervannan kampus

Päästöjen kompensaatio kaipaa yhteisiä pelisääntöjä

Turun kaupungin tavoitteena on olla hiilineutraali vuonna 2029 ja siitä eteenpäin ilmastopositiivinen alue, jolloin alueen […]

Tampereen seudun vähähiilisyyttä edistäviin kokeilupalveluhankintoihin 30 hakemusta!

6Aika ILPO ilmastopositiiviset yritysalueet ja arvoketjut – hankkeen kokeilupalveluhankintoihin saatiin 30 hyvää hakemusta, joiden joukosta […]

Ideoiden tulvasta tehokkaisiin päätöksiin

6Aika: ILPO-hankkeessa pyritään kunnianhimoiseen tavoitteeseen: ilmastopositiivisuuteen. Mentäessä kerralla pitkälle on matkalla paljon mahdollisuuksia kokeiltavaksi ja selvitettäväksi. Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) muiden hanketoimijoiden ohella pyrkii […]

Tarjouspyyntö asiantuntijatuesta Ilmastopolun ja Ilmastopositiivisen yritysalueen mallien luomiseen

6Aika ILPO – Ilmastopositiiviset yritysalueet ja arvoketjut –hankkeen tavoitteena on auttaa yrityksiä löytämään uusia vähäpäästöisempiä […]

Avoin haku Tampereen seudun vähähiilisyyttä edistäviin kokeilupalveluhankintoihin 30.11.2020 asti!

6Aika ILPO ilmastopositiiviset yritysalueet ja arvoketjut – hankkeen kautta avataan kaksi, vähähiilisten arvo- ja palveluketjujen […]

Mikä on kokeilupalveluhankinta?

Kokeilupalveluhankinnat, nopeat kokeilut, pilotit … innovatiivisia juttuja! Mutta mitä ne oikeastaan ovat? 6Aika-kontekstissa kokeiluilla tarkoitetaan […]