Kierrätyskeskuksen kautta tavarat toiselle kierrokselle

Osallistuminen Tulevaisuuden kiertotalouskeskukset -hankkeen Uudelleenkäyttö ja sen edistäminen -selvityksen tiedonkeruuseen avasi minulle mahdollisuuden tutustua Turun seudun kierrätyskeskusten toimintaan pintaa syvemmältä. Aikaisemmin olen ollut itse keskuksissa asiakkaana ja hankkinut itselleni esimerkiksi sohvan, kirjahyllyn ja sekalaisia keittiötarvikkeita. Mukaan on tarttunut myös lastenkirjoja ja aikakauslehtiä. Kierrätyskeskuksissa voi tehdä hauskojakin löytöjä, joita tavanomaisissa kaupoissa ei tule vastaan.

Kesäkuukaudet ovat kierrätyskeskuksissa vuoden kiireisintä aikaa. Kesälomalaisilla on aikaa tonkia omia varastojaan tyhjäksi ja ostaa samalla uutta kierrätystavaraa vaikkapa mökilleen. Kuuden korkeakoulun kaupungissa opiskelijoiden massamuutot loppukeväisin ja alkusyksyisin lisäävät kiertoon päätyvän tavaran määrää.

Kierrätyskeskusten asiakaskunta ei kuitenkaan rajoitu pelkästään opiskelijoihin tai lomailijoihin, vaan se koostuu kaikenlaisista ja -ikäisistä ihmisistä. Asiakkaita yhdistää halu ostaa kierrätettyjä tuotteita ja antaa omat vanhat tavaransa kiertoon. Jos saa hyviä kokemuksia kierrätyskeskusten palveluista, niissä käy mielellään toistekin. Kuulemani mukaan jopa yli puolet kierrätyskeskuksissa asioivista on vakiasiakkaita!

Kierrätyskeskuksissa parhaiten myytäviä tuotteita ovat erilaiset sähkö- ja elektroniikkalaitteet, kuten tietokoneet, pesukoneet ja televisiot. Myös polkupyörille ja siisteille huonekaluille on kysyntää. Näiden tuotteiden uudelleenkäyttömääriin keskityimme myös selvityksessämme.

Näkymä Turun Ekotorin toimipisteestä. Kuva: Tuomas Alijoki

Sähkö- ja elektroniikkalaitteet, huonekalut ja polkupyörät muodostavat suuren osan Turun seudun kierrätyskeskusten kokonaistuotosta, joten niitä on järkevää myös huoltaa. Helposti myytävät tavarat huomataan jo vastaanottovaiheessa. Vaikeasti myytävät tai käyttökelvottomat tavarat toimitetaan suoraan jätekeskukseen.

Huoltotoiminta yllätti minut kattavuudellaan. Esimerkiksi pesukoneet puhdistetaan, varaosat vaihdetaan, sähköt testataan ja lopuksi suoritetaan testipesu. Valmis huollettu, tarkistettu ja hinnoiteltu pesukone ei välttämättä juurikaan eroa kodinkoneliikkeestä ostetusta pesukoneesta muuten kuin ikänsä ja hintansa puolesta.

Polkupyörät ovat erittäin kysytty kierrätystuote, joiden kysyntä ylittää tarjonnan reippaasti. Kierrätyskeskuksen henkilökunnan mukaan polkupyörien huoltotoimintaan ei riitä tarpeeksi työvoimaa sesonkiaikoina, ja pyöriä on huollettava jo talviaikana varastoon. Keväisin, kun ihmiset heräävät lämpimiin ulkoilukeleihin, käytännössä kaikki huolletut polkupyörät viedään käsistä. Suurta osaa huonekaluista ei huolleta, koska se ei ole kannattavaa. Poikkeuksena ovat arvokkaat huonekalut, kuten antiikki ja nimekäs design. Luteiden etsinnässä käytetään säännöllisesti niiden haistamiseen koulutettua koiraa.

Tavaroiden huoltoa rajoittavat kuitenkin varaosat. Toiminta edellyttää tasaista tavaran sisääntuloa, koska kierrätyskeskukset eivät osta uusia varaosia, vaan käyttävät vanhat osat käyttökelvottomista tavaroista. Kierrätyskeskuksen mukaan huoltotoimintaa haluttaisiin laajentaa, jos sille olisi enemmän tilaa ja henkilökuntaa. Suuri osa kierrätyskeskuksen henkilökunnasta on töissä palkkatuettuna tai tukityöllistettynä, jolloin työjaksot voivat olla lyhyitä ja työntekijöiden vaihtuvuus on suurta.

Kierrätyskeskuksia ja kirpputoreja on verrattain paljon, ja kilpailu asiakkaista on varmasti kovaa. Lisäksi erilaiset vertaisverkkokaupat, kuten esimerkiksi Facebookin kirppisryhmät, ovat pienentäneet kirppareille ja kierrätyskeskuksiin päätyvän tavaran määrää. Tuotteiden hinnoittelu vaatii jatkuvaa tasapainoilua.

Kierrätyskeskuksiin tutustuminen oli mukava katsaus niiden toimintatapoihin, haasteisiin ja onnistumisiin. Samalla tulin taas ajatelleeksi omaa kulutuskäyttäytymistäni. Voisinko ostaa enemmän kierrätettynä uusien tavaroiden sijaan?

Tuomas Alijoki, projektikoordinaattori, Lounais-Suomen jätehuolto Oy

—-

Blogi perustuu Turun seudun kierrätyskeskuksissa tehtyihin asiantuntijahaastatteluihin osana Tulevaisuuden kiertotalouskeskukset -hankkeen tekemää Uudelleenkäyttö ja sen edistäminen -selvitystä. Selvityksessä käy ilmi uudelleenkäyttömäärät kuutoskaupunkien alueella ja uudelleenkäyttöön liittyvät liiketoimintamahdollisuudet.

Lue seuraavaksi

Kehittämistä ja curlingia kevätriehassa

6Aika: Tulevaisuuden kiertotalouskeskukset -hankkeen henkilöstö kokoontui 17.4. kevätriehaan Turkuun. Hanketta on pian vuosi takana, joten nyt […]

Yhteinen suunta maarakennusalan kiertotalouden edistämiseen

Kiertotaloudessa syntyvän jätteen määrää pyritään minimoimaan hyödyntämällä kaikki materiaalit mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Suomessa mineraalijäte ja maa-aines […]

Kuinka jätteenkäsittelykeskukset muutetaan kiertotalouden avoimen innovaation alustoiksi?

Suomessa useista entisistä kaatopaikka-alueista ollaan kehittämässä ekoteollisuuskeskuksia. Tavoite on mahdollistaa näillä alueilla kiertotalouden mukaisen liiketoiminnan […]